Ekopsykologia

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Ekopsykologia on psykologian suuntaus, jossa painotetaan ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä. Lähtökohtana on, että ihminen on osa luontoa ja että ihmisen ja luonnon hyvinvointi – tai pahoinvointi – kulkevat käsi kädessä^[1]. Ekopsykologiaan liittyy psykologian lisäksi läheisesti ekologia. Käytännön päämääränä on löytää tapoja ehkäistä ja hoitaa vieraantumista ja auttaa rakentamaan kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa yksilön ja yhteisöjen tasoilla. Ekopsykologian historian keskushahmo on Theodore Roszak.

Ekopsykologian mukaan mielenterveyden kysymyksiä ei voi ymmärtää pelkästään psyykensisäisten tekijöiden tai sosiaalisten suhteiden valossa, kuten psykologiassa yleensä ajatellaan. On otettava huomioon myös ihmisen suhteet ekosysteemeihin ja muihin eliölajeihin. Näillä suhteilla on syvä evoluutiohistoria, ja ne on sisäänrakennettu ihmisen mieleen ja ruumiiseen, esimerkiksi aivojen vanhempiin ja uudempiin kerroksiin.

Ihmisen suhteilla muuhun luontoon on syvää psyykkistä merkitystä, eikä kaupungistuminen ole mitenkään tehnyt näitä suhteita merkityksettömiksi. Ihmisen riippuvuus luonnosta ei koske ainoastaan fyysistä toimeentuloa vaan myös mielenterveyttä. Monimuotoinen luonto edesauttaa ihmismielen vastustuskykyä ja psyykkisten ratkaisumallien monimuotoisuutta. Ekosysteemien tuhoutuminen toisaalta tuhoaa hyvinvoinnin mahdollisuuksia ihmisissä.

Tärkeä osa ekopsykologian käytäntöä on viedä psykoterapia toimistorakennuksista ulos luontoon. Yksinkertainen kävely metsässä, jopa kaupungin puistossa, on virkistävää, koska se on lajityypillistä käyttäytymistä. Luonnonympäristöjen, ja jopa luontokuvien katselun, hyvää tekevä vaikutus ihmiseen voidaan mitata, ja siitä on tutkimusnäyttöä.

1. ↑ Heiskanen, Irma & Kaarina Kailo 2006, s. 13